perjantai 24. elokuuta 2012

Suru pysyy minussa


Viime kerrasta täällä, on kerennyt kulua jo puoli vuotta aikaa. Aika on mennyt nopeasti. 
Olen miettinyt, ajatellut, nauttinut, jutellut. Rakastunut uudelleen.. 
Ajattelut itseäni, muiden lisäksi. Kuunnellut omia ajatuksia mrkh:n liittyen. Mutten ole jakanut niitä kenenkään kanssa. En ole vain jaksanut. 

Nähnyt odottavia äitejä isoineen, söpöineen mahoineen. Ollut heidän puolestaan onnellinen.
Olen saanut pitää sylissä maailman suloisinta vastasyntynyttä, katsonut, tuoksuttanut, ihaillut. 
Ajattellut tulevaisuutta. Kuinka, miten, missä?
Näin on minun puolivuotta kulunut.
On tapahtunut paljon muutakin, mutta kuitenkin, pääpiirteissään olen ollut onnellinen.


Kuvat netistä
Kuitenkin, olen täällä taas. Tuli halu purkaa ajatuksia, ja tunteita, ehkä olla avuksi jollekkin toiselle? 
Painon delete nappia vanhoihin teksteihin, en edes tiedä miksi. Haluan kirjoittaa sen teille uudestaan, haluan käsitellä asian läpi toisen kerran. Näin puolen vuoden jälkeen.

1,5 viikon päästä on lääkäri. Siellä selviää monen monta asiaa. Odotan jo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi♥